Kuopion Komediafestivaalit ja taiteellisuuden kriisi

Edellisenä viikonloppuna oli Kuopion komediafestivaalit, ja allekirjoittanut sai nauttia festaritunnelmasta ensimmäistä kertaa. Ajo Kuopioon meni juurikin kirjallisen navikaattorin mukaisesti, mutta viimeiset kolme kilometriä ovat aina ne pahimmat. Niin nytkin, sillä löysin itseni lopulta harhailemasta Niiralasta. Eli tosi lähellä, melkein voisi kutsua jo sivuosumaksi. Katsoin parhaaksi jättää auton rautatieaseman parkkiin, sillä en tule oikein parkkitalojen kanssa toimeen, ne eivät vain sovi minun vartalolle (ja autolle).

Kallaves

Mutta sitä komiikkaa. Aloitin perjantain Roll-risteilyllä, vaikka en kissan tavoin kauheasti vedestä perusta, en oikeastaan osaa edes kunnolla uida, mikä on kyllä paha puute, mutta siedän olosuhdetta vielä toistaiseksi. Herrat Tomi Haustola ja Iikka Kivi olivat risteilyn hauskuuttajat, ja iso rispekt heille, sillä parin tunnin risteilyn osoittautui savolaiseksi Ruotsinlaivaksi yleisön osalta:  Hyvää alkoholia ihan väärissä ihmisissä ja huonosti annosteltuna. Hyvä, ettei hyttejä ollut tarjolla, muuten yleisön Samilla olisi voinut käydä flaksi. Saivat koomikot taiteilla kyllä melkoisesti, mutta toisaalta, mikä itselle sen viihdyttävämpää, kuin katsella ja kuunnella, kun yleisö teki tilanteesta niin ainutlaatuisen ja absurdin, että se oli jopa viihdyttävää.

Risteilyn jälkeen oli operaatio Henry´s pubin etsintä, missä ystävällisesti Iikka auttoi. Baareista on pakko sanoa, että ei nekään oikein sovi minun vartalolle. Ahtaita ja pimeitä paikkoja, jossa on humalaisia liian liki. Humalaiset naiset ovat lähinnä ärsyttäviä ja humalaiset miehet pelottavia, mutta komiikka tapahtui baaritilassa, mentävä siis oli. Ja täytyy myöntää, että yllätyin positiivisesti. Puujalkaperjantai -komiikkapläjäys oli hauskinta ikinä (siihen mennessä) ja minulla oli hetkittäin jopa mukava ja turvallinen olo. Okei, kellonaika eli klo 21 saattoi vaikuttaa siihen, että porukka oli mukavassa nousuhumalavaiheessa ja osa porukasta oli oikeasti (minä mukaan lukien) tullut katsomaan nimenomaan komiikkaa, ei vetämään lärvejä. Sain myös tutustua koomikkopappi Sampsa Simpaseen, kirkon ihmisillä kun on helposti vähintään yhteisiä tuttuja, joten oli helppo mennä juttelemaan.

Ilta jatkui mukavasti ja löysin itseni katsomasta Sami Hedbergin esitystä sekä aika kivasta porukasta, jossa oli lähinnä oululaisia komiikkaihmisiä. Paljon pelkäämäni yksinäisyyden tunne ja ahdistus jäi vähälle, tunnelma tempaisi mukaansa ja parasta, kun sai jakaa kokemusta esityksistä ja tutustua edes vähäsen uusiin tyyppeihin.

Yöllinen Kuopion tori 

Tässä vaiheessa joku teistä kolmesta rakkaasta lukijastani kysyy, että miksi sinä Tiina sitten menet, jos se on noin kauheaa ja ahdistavaa ja yksinäistä. Syy on se, että olen perusluonteeltani ujo (introvertti), mutta utelias elämän suhteen. Ja olen tottunut siihen, että taiteellisesti yksinäisyys ja yksin oleminen ovat minulle normi. Jos haluan jotakin, kuten nyt mennä komediafestivaaleille, niin sen odottaminen, että joku lähtisi kaveriksi, saisi vain odottaa ja odottaa. Nuorempana tein pari kertaa sen virheen, että otin jonkun puolitutun mukaan, joka joko a) teki viime hetkellä oharit tai b) sain katsella ryyppäämistä, kuunnella ja selvitellä hänen sotkujaan, ja oma mielenkiinnon kohde, esimerkiksi joku esitys, jäi tästä syystä näkemättä. Ja ne harvat hyvät ystäväni ovat joko sellaisia, että ei kannata edes kysyä mukaan tai elämäntilanne on sellainen, että ei vaan just nyt onnistu irtautua taiteen pyörteisiin. Että näin, mutta jatketaan.

Lauantaipäivä oli Kuopion torilla aurinkoinen ja tuulinen. Syödessäni paistettuja muikkuja, joista pulut ja varpuset olisivat mielellään osansa ottaneet, mietin siihenastista taiteellista taivaltani ja miten tämä stand up nyt mahdollisesti sekoittaa tai selkiyttää pakkaa. Yksinäisyyteni keskellä tajusin olleeni hyvin onnekas paskiainen ja osaltaan myös harkittujen sattumien ja valintojen tulos, että  minusta ylipäätänsä on tullut lausuntataiteilija. Minulla on ollut oikeita ihmisiä ympärillä oikeina aikoina, kun on pitänyt tehdä se seuraava askel. Sama olisi voinut käydä minkä tahansa taiteenlajin kanssa, mutta minut on ohjattu lausuntataiteen puolelle. Ja syy miksi nyt stand up puskee itseään läpi, voi johtua siitä, että olen lausunnan taikapiirissä ollut nyt 11 vuotta ja tietynlainen suvantovaihe on selkeästi käsillä. Jatkaako lausuntaa, miten, millä tavalla? Onko siis tämä stand up -kolaus ja suuri innostus nyt vain pakenemista vai uusi alku jollekin? Haluanko minä tätä vai haluanko minä mitä, ja mistä syystä? Pelkäänkö keskittyä johonkin taiteenlajiin, ja katsoa pienellä riskillä, mihin se johtaisi. Takaraivossa kuiskuttaa eloonjäämisharja, yhden onnistuneen stand up -koomikon tai muun taiteilijan takana on satoja epäonnistuneita, keskinkertaisia tai ihan kivoja taiteilijoita. Olenko siis jo luovuttanut ja säädän vähän kaikkea ollen sellainen keskinkertainen taiteilijahko, joka vanhana toteaa, että  no kaikenlaista tuli tehtyä, mutta mitään ei tullut kunnolla valmiiksi.  Onko oma taiteeni parhaimmillaan, kun se tapahtuu vähän siinä sivussa, vai olisiko rahkeita elättää itsensä taiteellisuudella, antautua sille kokonaan? Muikkulautanen tyhjentyy ja ajatukseni uivat syvällisissä vesissä. Solmin itseni kanssa sopimuksen: Kesän aikana mietin, millainen on se taiteilijuus ja taiteilija-Tiina, joka on olemassa. Mihin keskityn, millä tavalla ja miten. Riittääkö minulle keskinkertainen renesanssi-ihmisen hahmo, vai haluanko olla se paras ikinä, jossakin.

Näillä ajatuksilla matkasin open mic-iltapäivään, missä nämä matkalla tähteyteen olevat koomikot näyttivät kykyjään. Tein havaintoja, ja koin positiivisia yllätyksiä. Erityisesti jäi mieleen jätkä nimeltä Tommi Ylimäinen, huhhuh, miten pimeetä läppää, ja siks just niin hauskaa. Edellisiltana tapaamani rauhallisen ja hiljaisen oloinen henkilö oli lavalla ihan liekeissä. Jösses sentään. Stand upin black metal on päässyt irti.

Päivän ja reissuni viimeinen esitys oli iltapäivän klubi, jossa esiintyi karismaattisten Iikan ja Ilarin (Johansson) lisäksi Krisse Salminen ja Heli Sutela. Mielenkiinnolla katsoin, no  naisena, että miten naiseus näkyy komiikassa, vai näkyykö se. Ja hauskoja he kyllä olivat, mutta vähän jäi mietityttämään, että vaikuttiko näyttelijätausta vai naiseus molempien kohdalla siihen, että heidän stand up tekeminen tuntui roolin takaa esitetyltä. Toimii kyllä noinkin, mutta voisinko minä mahdollisesti tehdä toisin? Vai luulenko vaan, sekä roolihommaa, että toisin tekemistä?

Ajoin Kuopiosta Nivalan "mummulaan" ysärimusan saattelemana, monia tuntemuksia ja kokemuksia rikkaampana ja uusia stand up vaikutteita omaksuneena. Se, mikä on tämän reissun kantomatka ja seuraukset, näkyvät sitten kun on sen aika.

Mutta se taiteilijuus? Todettakoon tässä vaiheessa Oscar Wilden sanoin: "Me kaikki seisomme katuojassa, mutta jotkut meistä katsovat tähtiin."