Edellisenä viikonloppuna oli Kuopion komediafestivaalit, ja
allekirjoittanut sai nauttia festaritunnelmasta ensimmäistä kertaa. Ajo
Kuopioon meni juurikin kirjallisen navikaattorin mukaisesti, mutta viimeiset kolme kilometriä
ovat aina ne pahimmat. Niin nytkin, sillä löysin itseni lopulta harhailemasta Niiralasta. Eli tosi
lähellä, melkein voisi kutsua jo sivuosumaksi. Katsoin parhaaksi jättää auton
rautatieaseman parkkiin, sillä en tule oikein parkkitalojen kanssa toimeen, ne
eivät vain sovi minun vartalolle (ja autolle).
 |
| Kallaves |
Mutta sitä komiikkaa. Aloitin perjantain Roll-risteilyllä,
vaikka en kissan tavoin kauheasti vedestä perusta, en oikeastaan osaa edes
kunnolla uida, mikä on kyllä paha puute, mutta siedän olosuhdetta vielä
toistaiseksi. Herrat Tomi Haustola ja Iikka Kivi olivat risteilyn
hauskuuttajat, ja iso rispekt heille, sillä parin tunnin risteilyn osoittautui
savolaiseksi Ruotsinlaivaksi yleisön osalta:
Hyvää alkoholia ihan väärissä ihmisissä ja huonosti annosteltuna. Hyvä,
ettei hyttejä ollut tarjolla, muuten yleisön Samilla olisi voinut käydä flaksi.
Saivat koomikot taiteilla kyllä melkoisesti, mutta toisaalta, mikä itselle sen
viihdyttävämpää, kuin katsella ja kuunnella, kun yleisö teki tilanteesta
niin ainutlaatuisen ja absurdin, että se oli jopa viihdyttävää.
Risteilyn jälkeen oli operaatio Henry´s pubin etsintä, missä
ystävällisesti Iikka auttoi. Baareista on pakko sanoa, että ei nekään oikein
sovi minun vartalolle. Ahtaita ja pimeitä paikkoja, jossa on humalaisia liian
liki. Humalaiset naiset ovat lähinnä ärsyttäviä ja humalaiset miehet
pelottavia, mutta komiikka tapahtui baaritilassa, mentävä siis oli. Ja täytyy
myöntää, että yllätyin positiivisesti. Puujalkaperjantai -komiikkapläjäys oli
hauskinta ikinä (siihen mennessä) ja minulla oli hetkittäin jopa mukava ja
turvallinen olo. Okei, kellonaika eli klo 21 saattoi vaikuttaa siihen, että
porukka oli mukavassa nousuhumalavaiheessa ja osa porukasta oli oikeasti (minä
mukaan lukien) tullut katsomaan nimenomaan komiikkaa, ei vetämään lärvejä. Sain myös tutustua koomikkopappi Sampsa Simpaseen, kirkon ihmisillä kun on
helposti vähintään yhteisiä tuttuja, joten oli helppo mennä juttelemaan.
Ilta jatkui mukavasti ja löysin itseni katsomasta Sami
Hedbergin esitystä sekä aika kivasta porukasta, jossa oli lähinnä oululaisia
komiikkaihmisiä. Paljon pelkäämäni yksinäisyyden tunne ja ahdistus jäi vähälle,
tunnelma tempaisi mukaansa ja parasta, kun sai jakaa kokemusta esityksistä ja
tutustua edes vähäsen uusiin tyyppeihin.
 |
| Yöllinen Kuopion tori |
Tässä vaiheessa joku teistä kolmesta rakkaasta lukijastani
kysyy, että miksi sinä Tiina sitten menet, jos se on noin kauheaa ja ahdistavaa
ja yksinäistä. Syy on se, että olen perusluonteeltani ujo (introvertti), mutta
utelias elämän suhteen. Ja olen tottunut siihen, että taiteellisesti
yksinäisyys ja yksin oleminen ovat minulle normi. Jos haluan jotakin, kuten nyt
mennä komediafestivaaleille, niin sen odottaminen, että joku lähtisi kaveriksi,
saisi vain odottaa ja odottaa. Nuorempana tein pari kertaa sen
virheen, että otin jonkun puolitutun mukaan, joka joko a) teki viime hetkellä
oharit tai b) sain katsella ryyppäämistä, kuunnella ja selvitellä hänen sotkujaan,
ja oma mielenkiinnon kohde, esimerkiksi joku esitys, jäi tästä syystä
näkemättä. Ja ne harvat hyvät ystäväni ovat joko sellaisia, että ei kannata
edes kysyä mukaan tai elämäntilanne on sellainen, että ei vaan just nyt onnistu
irtautua taiteen pyörteisiin. Että näin, mutta jatketaan.
Lauantaipäivä oli Kuopion torilla aurinkoinen ja tuulinen.
Syödessäni paistettuja muikkuja, joista pulut ja varpuset olisivat mielellään
osansa ottaneet, mietin siihenastista taiteellista taivaltani ja miten tämä
stand up nyt mahdollisesti sekoittaa tai selkiyttää pakkaa. Yksinäisyyteni
keskellä tajusin olleeni hyvin onnekas paskiainen ja osaltaan myös harkittujen
sattumien ja valintojen tulos, että
minusta ylipäätänsä on tullut lausuntataiteilija. Minulla on ollut
oikeita ihmisiä ympärillä oikeina aikoina, kun on pitänyt tehdä se seuraava
askel. Sama olisi voinut käydä minkä tahansa taiteenlajin kanssa, mutta minut
on ohjattu lausuntataiteen puolelle. Ja syy miksi nyt stand up puskee itseään läpi,
voi johtua siitä, että olen lausunnan taikapiirissä ollut nyt 11 vuotta ja
tietynlainen suvantovaihe on selkeästi käsillä. Jatkaako lausuntaa, miten, millä
tavalla? Onko siis tämä stand up -kolaus ja suuri innostus nyt vain pakenemista
vai uusi alku jollekin? Haluanko minä tätä vai haluanko minä mitä, ja mistä
syystä? Pelkäänkö keskittyä johonkin taiteenlajiin, ja katsoa pienellä
riskillä, mihin se johtaisi. Takaraivossa kuiskuttaa eloonjäämisharja, yhden
onnistuneen stand up -koomikon tai muun taiteilijan takana on satoja
epäonnistuneita, keskinkertaisia tai ihan kivoja taiteilijoita. Olenko siis jo
luovuttanut ja säädän vähän kaikkea ollen sellainen keskinkertainen taiteilijahko,
joka vanhana toteaa, että no
kaikenlaista tuli tehtyä, mutta mitään ei tullut kunnolla valmiiksi. Onko oma taiteeni parhaimmillaan, kun se
tapahtuu vähän siinä sivussa, vai olisiko rahkeita elättää itsensä
taiteellisuudella, antautua sille kokonaan? Muikkulautanen tyhjentyy ja
ajatukseni uivat syvällisissä vesissä. Solmin itseni kanssa sopimuksen: Kesän
aikana mietin, millainen on se taiteilijuus ja taiteilija-Tiina, joka on
olemassa. Mihin keskityn, millä tavalla ja miten. Riittääkö minulle
keskinkertainen renesanssi-ihmisen hahmo, vai haluanko olla se paras ikinä,
jossakin.
Näillä ajatuksilla matkasin open mic-iltapäivään, missä nämä
matkalla tähteyteen olevat koomikot näyttivät kykyjään. Tein havaintoja, ja
koin positiivisia yllätyksiä. Erityisesti jäi mieleen jätkä nimeltä Tommi
Ylimäinen, huhhuh, miten pimeetä läppää, ja siks just niin hauskaa. Edellisiltana
tapaamani rauhallisen ja hiljaisen oloinen henkilö oli lavalla ihan liekeissä.
Jösses sentään. Stand upin black metal on päässyt irti.
Päivän ja reissuni viimeinen esitys oli iltapäivän klubi,
jossa esiintyi karismaattisten Iikan ja Ilarin (Johansson) lisäksi Krisse
Salminen ja Heli Sutela. Mielenkiinnolla katsoin, no naisena, että miten naiseus näkyy komiikassa,
vai näkyykö se. Ja hauskoja he kyllä olivat, mutta vähän jäi mietityttämään,
että vaikuttiko näyttelijätausta vai naiseus molempien kohdalla siihen, että
heidän stand up tekeminen tuntui roolin takaa esitetyltä. Toimii kyllä noinkin,
mutta voisinko minä mahdollisesti tehdä toisin? Vai luulenko vaan, sekä
roolihommaa, että toisin tekemistä?
Ajoin Kuopiosta Nivalan "mummulaan" ysärimusan
saattelemana, monia tuntemuksia ja kokemuksia rikkaampana ja uusia stand up
vaikutteita omaksuneena. Se, mikä on tämän reissun kantomatka ja seuraukset,
näkyvät sitten kun on sen aika.
Mutta se taiteilijuus? Todettakoon tässä vaiheessa Oscar
Wilden sanoin: "Me kaikki seisomme katuojassa, mutta jotkut meistä
katsovat tähtiin."
