Keväällä 2017 tapahtui seuraavaa...

Kevät on tässä vierähtänyt nuorisotyötä tekemällä ja kasvavaa massua ihmetellen. Kyseessä ei ole edellenkään "rantapallokuntoon kesäksi 2017" vaan uusi perheenjäsen, jonka laskettu aika on heinäkuun lopulla. Olen kuitenkin ehtinyt tehdä jonkun verran myös taidetta eli runonlausuntaa ja stand upia. Tässä molemmista nyt yksi nosto tältä keväältä.

Maaliskuun murrerunoiltamat, Haapajärvi

Sain kutsun Haapajärven kirjastolta tulla esiintymään murrerunoiltamissa Haapajärvellä. Koska ajankohta oli sopiva ja töiden puolesta järjestely onnistui, pääsin käymään yhden yön reissun Nivalassa. Oudointa itselleni oli se, että poika jäi isänsä luokse Tornioon. Olin siis matkalla yksin. Ja täytyy myöntää, että mieluista vaihtelua oli jo tämä.

Varsinaisesti Haapajärvellä vierailu alkoi jo iltapäivästä paikallisessa kirjakaupassa, kun sekä minä että toinen murrerunoiltamien esiintyjä Merja Toppi olimme jutustelemassa runoista ja kirjoittamisesta yhdessä paikallisten kirjoittajien kanssa. Tilaisuudessa oli reilut kymmenkunta osallistujaa ja tunnelma oli mukava. Samalla paikallinen sanomalehti haastatteli meitä ja teki myös arvion illan esityksistä. (Luvan kanssa juttu ja pari kuvaa näkösällä ja linkkinä.) 

(c) Tapani Pentikäinen

(c) Tapani Pentikäinen

Itse iltamassa esiintyi siis minun lisäkseni Merja Toppi sekä paikallinen naiskvartetti. Oma esiintymiseni oli pitkästä aikaa rentoa ja hyvää, ainakin lehtiarvion perusteella. Murrerunot kun tulevat minulta jo niin selkärangasta, joten ei tarvitse muuta kuin nauttia lavalla olosta.

Iltamien jälkeen ajelin suoraan Tornion kotiin, jotta olisin seuraavana päivänä työhommissa heti aamu yhdeksältä. Tätä se taiteilijaelämä välillä on, mikä sen nautittavampaa.

Maaselkä-lehden Murrerunoiltama-juttu

Ensimmäinen yksityiskeikka ja 10 minuuttinen stand up -esitys samassa paketissa

Sain jo hyvissä ajoin alkuvuodesta kutsun tulla esiintymään naisten päiville Tornioon. Olin asiasta sekä innoissani että kauhuissani. Luvassa kun olisi ensimmäinen kunnollinen yksityiskeikka (eli ei ketään muita koomikoita tai muuta varsinaista ohjelmaa, itse kannat itsesi ja tilaisuuden) sekä ensimmäinen 10 minuuttinen, jota en ollut aikaisemmin tehnyt. Pelkokerrointa lisäsi myös se, että tilaisuuteen osallistuvat olisivat suurimmaksi osaksi tuttuja, joten se, että kertoo mm. aviomiehestään tutuille ihmisille, tuo aina oman sävynsä yleisön reaktioihin.

Keikkapaikalle yksin tai ylipäätänsä uuteen paikkaan uudessa roolissa meneminen on minulle kauhun paikka. Yleensä se jopa jännittää enemmän kuin itse esiintyminen. Esiintyessä suurin piirtein tiedän mitä teen ja olen varmanoloinen, mutta lavan ulkopuolella  olen uudessa paikassa/uusien ihmisten keskellä aika orpo ja hukassa. Tällä kertaa minut pelasti osittain se, että miljöö oli ennestään tuttu, joten pystyin menemään ja valmistautumaan rauhassa. Tai niin ajattelin, kunnes hoksasin, että yleisö tuleekin pikkuhiljaa paikalle ja koska suurin osa oli tuttuja, niin he juttelivat ja kyselivät aika paljon kaikkea ENNEN keikkaa. Ja minun puheliaisuus ennen keikkaa on muutaman sanan luokkaa, koska niin pirusti jännittää. Eh.

Itse keikka meni kuitenkin mukavasti, yleisö reagoi toivotulla tavalla (eli nauramalla) juttuihini ja sain raikuvat ablodit settini päätteeksi. Olen myös kuullut kehuja jälkeen päin muutamaltakin taholta, joten itse itseäni onnitellen, selvisin hengissä ja yleisölle jäi hyvä vaikutelma stand upista ja sen tekemisestä.

Tätä kirjoittaessani on siis kesäkuun alku, olen jo lomalla nuorisotyön hommista ja mikä mainitsemisen arvoista, jo edellisessä tekstissä viittamani opiskeluhommat ovat nyt toistaiseksi ohi ja sain huhtikuussa maisterisnaisen paperit! Olen siis FM, pääaineena suomen kieli.

SanaTiina jäänee nyt myös äippälomalle siltä osin, että syksylle en ole sopinut runo- tai stand up-keikkoja ainakaan vielä. Katson miten vauva-arki lähtee sujumaan ja teen taiteellisia hommia lapsentahtisesti. Tosin luovaa työ ei lopu pään sisällä ja uusi elämäntilanne antanee uusia ajatuksia, mitä tehdä seuraavaksi.

Maisteri Tiina V. toivottaa hyvää kesää! 

Koomikko omalla maallaan sekä muita alkuvuoden kuulumisia

Tätä vuotta on päästy jo hyvän matkaa helmikuun puolelle. Koska keikka-välilehdenkin päivitin vasta hiljattain, kertonee se siitä, että Sanatiina on ollut vähän talvilevolla. Ja syystä.

Jos kurkistaa viime vuoden puolelle, niin syksy meni pitkälti gradua väkertäessä. Olin myös koko joulukuun sairaslomalla nuorisotyönohjaajan hommista. Tosin syy  sairasteluun oli varsin onnellinen, sillä kärsin alkuraskauden tuomasta pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Nyt tätä kirjoittaessani vointi on mitä mainioin ja kesällä perheeseemme syntyy siis toinen lapsi.

Taiteellisuuden puolelta tarkasteltuna olen tehnyt vain yhden stand up -keikan nyt alkuvuodelle. Mutta millainen keikka se olikaan. Sain viime syksynä vinkkiä, että Kemin kaupunginteatterin improklubi voisi tarvita ns. lämppäriä eli ihmistä tai kokoonpanoa, joka aluksi lämmittelisi paikalle tullutta yleisöä varsinaista improporukka (Kemin kaupunginteatterin näyttelijöitä) varten. Uskalsin harkinnan jälkeen laittaa viestiä Kemin kaupunginteatterin johtajalle ja häneltähän tuli hetimiten vastausta, että tervetuloa, pääsetkö tammikuun improklubille esiintymään.  Ja minähän menin.

Esitykseen valmistautuminen oli sinänsä poikkeuksellista, että tein settini kanssa päivittäin töitä. En valtavia tuntimääriä, puolisen tuntia päivässä viimeiset kaksi viikkoa, mutta huomasin, että juttujen mähkiminen todella auttaa. Samalla tavalla kuin kirjoittaa päivittäin runoja ja työstää niitä, kannattaa myös stand up -juttujen kanssa elää ja työstää niitä. Toinen poikkeus olisi se aikaisempiin keikkoihin verrattuna, että mukanani tulisi olemaan kitara.

Paljastamatta juttujani tässä enempää, kerrottakoon, että tavalliseen tapaan esiintymispäivänä jännitti ja paljon, mutta kun pääsi lavalle, sitä jotenkin vain antoi mennä. Eräälle jutulle porukka nauroi niin paljon, että menin pariksi sekunniksi jopa hämilleni ja mietin, mitä minun pitkään seuraavaksi sanoa! Hyvä niin,  parempi pieni hämillään olo kuin yleisön hiljaisuus ja epävarmuus. Esityksestä sain palautetta vielä seuraavalla viikolla välikäsien kautta, joten kai sitä jotakin teki oikein, ei ehkä täydellisesti, mutta edes tuossa illassa ja tuossa hetkessä oikein.

Kemin kaupunginteatterin improklubi on muutenkin varsin mainiota katsottavaa, joten suosittelen menemään yleisöksi. Itse aion käydä mahdollisuuksien mukaan katsomassa, sillä tuollaisesta improilusta oppii myös itse esiintyjänä, vaikka ei lavalla olisikaan.

Muuten alkuvuosi on mennyt ja tulee menemään pitkälti opiskelujen merkeissä. Tavoitteena on olla maisterisnainen huhtikuussa, jotta voi kesällä keskittyä kasvavaan massuun ja tulevaan vauva-arkeen. Sinällään on ajoituksellisesti hienoa huomata, että kun sain ensimmäisen lapseni reilu kolme vuotta sitten, olin juuri kuukautta ennen saanut kandidaatin tutkintoon vaadittavat opinnot kasaan. Sopivasti vuorottelevat siis opinnot ja lapset. Hyvä niin. 

Taiteilemisiin!