Tätä vuotta on päästy jo hyvän matkaa helmikuun puolelle.
Koska keikka-välilehdenkin päivitin vasta hiljattain, kertonee se siitä, että
Sanatiina on ollut vähän talvilevolla. Ja syystä.
Jos kurkistaa viime vuoden puolelle, niin syksy meni
pitkälti gradua väkertäessä. Olin myös koko joulukuun sairaslomalla
nuorisotyönohjaajan hommista. Tosin syy sairasteluun oli varsin onnellinen, sillä kärsin alkuraskauden tuomasta pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Nyt tätä kirjoittaessani vointi on mitä mainioin ja kesällä perheeseemme syntyy siis toinen lapsi.
Taiteellisuuden puolelta tarkasteltuna olen tehnyt vain
yhden stand up -keikan nyt alkuvuodelle. Mutta millainen keikka se olikaan. Sain viime syksynä
vinkkiä, että Kemin kaupunginteatterin improklubi voisi tarvita ns. lämppäriä
eli ihmistä tai kokoonpanoa, joka aluksi lämmittelisi paikalle tullutta yleisöä
varsinaista improporukka (Kemin kaupunginteatterin näyttelijöitä) varten.
Uskalsin harkinnan jälkeen laittaa viestiä Kemin kaupunginteatterin johtajalle
ja häneltähän tuli hetimiten vastausta, että tervetuloa, pääsetkö tammikuun
improklubille esiintymään. Ja minähän
menin.
Esitykseen valmistautuminen oli sinänsä poikkeuksellista,
että tein settini kanssa päivittäin töitä. En valtavia tuntimääriä, puolisen
tuntia päivässä viimeiset kaksi viikkoa, mutta huomasin, että juttujen
mähkiminen todella auttaa. Samalla tavalla kuin kirjoittaa päivittäin runoja ja
työstää niitä, kannattaa myös stand up -juttujen kanssa elää ja työstää niitä.
Toinen poikkeus olisi se aikaisempiin keikkoihin verrattuna, että mukanani tulisi olemaan kitara.
Paljastamatta juttujani tässä enempää, kerrottakoon, että
tavalliseen tapaan esiintymispäivänä jännitti ja paljon, mutta kun pääsi
lavalle, sitä jotenkin vain antoi mennä. Eräälle jutulle porukka nauroi niin
paljon, että menin pariksi sekunniksi jopa hämilleni ja mietin, mitä minun
pitkään seuraavaksi sanoa! Hyvä niin,
parempi pieni hämillään olo kuin yleisön hiljaisuus ja epävarmuus. Esityksestä
sain palautetta vielä seuraavalla viikolla välikäsien kautta, joten kai sitä
jotakin teki oikein, ei ehkä täydellisesti, mutta edes tuossa illassa ja tuossa
hetkessä oikein.
Kemin kaupunginteatterin improklubi on muutenkin varsin
mainiota katsottavaa, joten suosittelen menemään yleisöksi. Itse aion käydä
mahdollisuuksien mukaan katsomassa, sillä tuollaisesta improilusta oppii myös
itse esiintyjänä, vaikka ei lavalla olisikaan.
Muuten alkuvuosi on mennyt ja tulee menemään pitkälti opiskelujen merkeissä.
Tavoitteena on olla maisterisnainen huhtikuussa, jotta voi kesällä keskittyä
kasvavaan massuun ja tulevaan vauva-arkeen. Sinällään on ajoituksellisesti hienoa huomata,
että kun sain ensimmäisen lapseni reilu kolme vuotta sitten, olin juuri
kuukautta ennen saanut kandidaatin tutkintoon vaadittavat opinnot kasaan.
Sopivasti vuorottelevat siis opinnot ja lapset. Hyvä niin.
Taiteilemisiin!
