Suomen hauskin tavis -kokemus, osa 2.

Kun jakso tuli ulos ja selvisi, että olen voittanut rahaa ja olen finaalissa, niin puoleksi tunniksi whatsApp ja messenger menivät ihan sekaisin, onnitteluviestejä kilahteli kuin niitä kuuluisia kolikoita vanhan ajan pajatsosta.  Olin onnistunut.

Samaisena viikonloppuna kävimme perheellä kahdessakin talvitapahtumassa ja molemmissa tuli ihmisiä juttelemaan ja onnittelemaan. Samaisella viikolla sovimme myös läsnäolokäynnin paikalliseen kahvilaan, Cafe Rohkifiiniin. Olin siellä tavattavissa kahden tunnin ajan. Oli imartelevaa kokea edes hetkellisesti se, mitä julkkikset kokevat lähes päivittäin. Kahvilassa kävi väkeä varta vasten katsomassa minua ja muutama yhteiskuvakin otettiin. Se, että olin muutamalle varsinkin nuoremmalle tytölle "julkkis",  niin tuntui itsestäni vähän hassulta, mutta myös hyvältä. Jos saan omalla tekemiselläni olla edes hetken jollekin esikuva, niin mikäs siinä.

Arki iski heti maanantaina kun ajelin lasten kanssa mummulaan. Pysähdyimme Tupoksella ja siellä ei kukaan tunnistanut. Olin ihan pikkuriikkisen pettynyt. Että niin, noin nopeasti sitä tottuu, että sitä jotakin olisi.

Yksi mielenkiintoinen piirre, mitä en tullut itse ajatelleeksi, oli se, että joillekin minun jaksossa esitetyt vitsin, varsinkin k-vitsi, olivat hämmentäviä. Muutamilta kuulin myös  toteamuksen, että "miten papin rouva voi tuollaista puhua televisiossa". No voin, koska olin telkkarissa Tiinana, itsenäni.  Ne, jotka tuntevat minut, niin tietävät, että tuollaiseenkin pystyn ja sinällään ajatus "kirosanat eivät sovi suuhun, mutta..." on kutakuinkin totta, koska en juurikaan kiroile toisten kuullen. Ei ole tapana. Ja siitä syystä vitsi on mielestäni melkeinpä nerokas. Se, että joillekin minä olen ensisijaisesti "papin rouva", kertoo vain sen, että he tuntevat minut ensisijaisesti aviomieheni ja aviomieheni aseman kautta kuin että minut tunnettaisiin itsenäni ja omana persoonana. Tämä on sinänsä vähän surullista, mutta koska asetelma ja "papin rouva" ei minua kauheasti estä, niin ehkä se on hyväkin, että vähän kolkutellaan raja-aitoja. Ihminen tässä ollaan, eikä mikään status!

Jakson ja finaalijakson välillä kävimme mm. Nivalassa esiintymässä Runo&draamaryhmä Toisten kanssa. Tein muuten omanlaiseni ennätyksen, kun Toiset-ryhmän ja Tavis-esiintymisen ansiosta olin neljässä perättäisessä Nivala-lehdessä esillä.  Pääsiäinenkin oli ja se meni perheretkeillen.

Finaalijakson esitykseen olen ihan tyytyväinen, mutta pari asiaa pitää parantaa tulevia esityksiä ajatellen ja nämä olivat todennäköisesti ne asiat, jotka jättivät minut finaalissa nauruitta.

Ensinnäkin en ollut missään vaiheessa kirjoittanut klovneria-esitystä  paperille. Minulla oli kyllä selkeä visio siitä, mitä teen, mutta finaalin kuvauspäivänäkin ajattelin, että olisi hyvä istua hetkeksi alas ja kirjoittaa esitys paperille, jokainen ilme, ele, miten esitys etenee. Näin en koskaan ehtinyt tekemään, ja se todennäköisesti aiheutti sen, että jännitys vei muutaman pikkunyanssin unholaan.  Jaksoesityksen varmuus vaihtui säätämiseksi, vaikka sitä ei ulospäin juurikaan huomaa.

Toiseksi, kun en ollut kirjoittanut esitystä ylös, niin esitys oli vähän turhan paljon toisten armoilla. Otin ehkä liian auliisti kehitysehdotuksia vastaan, koska treenasin klovneriaesitystä sekä jakso- että finaalikuvauksissa. En pitäytynyt omassa visiossani ja sekin näkyy esityksessä, ei paljon, mutta ehkä juuri ratkaisevasti. Verrattuna jaksossa olleisiin puujalkavitseihin, niin ne olivat kirjoitettuna paperille ja jopa järjestyksen olin miettinyt tarkasti. Tosin se muuttui itse jaksossa, mutta suunnitelma oli huomattavasti selkeämpi puujalkavitsien osalta.

Tähän kun lisää vielä sen, että finaalijakson kuvauksissa minulla oli tyär mukanani, koska ei ollut oikein muuta mahdollisuutta, niin lopputulema oli lopulta yllättävän hyvä. On tosin todettava, että jos nuo kaksi edellä mainittua asiaa olisi ollut esityksen suhteen kunnossa, olisi oman lapsen läsnäolo ollut lähinnä rauhoittava tekijä, mutta nyt esiintyjä-Tiina ja äiti-Tiina kävivät keskinäistä kamppailua pään sisällä luoden epävarmuutta. Minä muistaakseni siellä ääneenkin totesin, että kokoajan puskee äiti-moodi päälle, mitä mä teen?!

Noh, kuitenkin, olin koko Tavis-esiintymistä varten työstänyt kolme minuuttia materiaalia. Sain tuhat euroa, finaalipaikan ja lopulta esitin materiaalista reilut kaksi minuuttia. Ja kun tätä kuuluisaa jossittelua saa käyttää, niin jos olisin jatkanut jaksossa eteenpäin ja tavoitellut 2000 euroa, olisin todennäköisesti palannut kotiin tyhjin käsin.  Että itse itselleni sanottuna, viisaasti pelattu, Tiina, viisaasti pelattu.

Finaalijakson näkymisen jälkeen ei  voinut jäädä peiton alle itkemään ja syömään belgialaista suklaata, koska tulevalla viikolla oli sovittuna kolme keikkaa. Niitä kohti.

Suomen hauskin tavis -kokemus, osa 1.

Osallistuin tänä keväänä Suomen hauskin tavis -ohjelmaan. Alunperin ei ollut pienintäkään aikomusta, mutta kun lueskelin eräästä facebookin komiikkaryhmästä ohjelmasta, niin kiinnostukseni heräsi. Katsoin muutaman ykköskauden jakson Ruudusta ja tein päätöksen: Lähdetään kisaamaan.

Ensimmäisen kauden jaksoja katsoessani huomasin, että minun vahvuuteni voisi olla yllättävyys sekä se, että käytän useampaa tyylilajia. Kun kokeili samalla hahmolla tai vitseillä tai vaikka runoilla naurattaa Rikua ja Krisseä, niin pidemmän päälle kävi usein niin, että juttu alkoi tulla liian tutuksi ja naurut jäivät tulematta. Päätin, että valmistelen pari minuuttia puujalkavitsejä ja minuutin verran klovneriaa. Niillä pääsen toivottavasti 1000 euroon asti ja mahdollisesti finaaliin. Se oli minun selkeä tavoite.

Puujalkavitsit eivät ole se varsinainen stand up-tyylini, mutta pidempien juttujen kertominen olisi ollut suuri riski, sillä niitä ei mahdu minuuttiin kuin pari kolme. Puujalkavitseillä tulisin lisäämään naurujen mahdollisuutta, joten se tyyli kannattanee valita. Keräsin kaikki facebookiin viljelemäni puujalkavitsit ja kehittelin ohjelmaan varten muutaman lisää. Klovneriaa olen harrastanut parin kurssin verran, joten olen siinä sen verran huono, että se voisi olla jopa hauskaa. 

Tv-kuvaukset olivat antoisa kokemus ja itselleni oli etenkin ilo tutustua monenikäisiin ihmisiin kuvauspäivän aikana. Kun laitetaan erilaisista lähtökohdista olevat ihmiset saman haasteen äärelle, niin sitä kummasti symppaa ja tsemppaa kaikkien puolesta, vaikka on tavannut heidät vasta pari tuntia aikaisemmin. Toki oman osansa ryhmän ja ryhmähengen muodostumiseen antoi ihana mentorimme Jaana. 

Ja kuinkas sitten kävikään! Itselleni napsahti juurikin se ajateltu 1000 euroa rahaa ja finaalipaikka. Tätä kirjoittaessani finaalijakso esitetään huomenna torstaina, joten siitä ei vielä tässä vaiheessa tämän enempää.